Askartelua ja sisustamista

Akvaarioprojekti etenee mukavasti. Eilen akvaario saatiin vihdoin kypsymään.

[img_assist|nid=38|link=popup|align=right|width=0|height=]Tekniikka saapui keskiviikkona, mutta varsinaisiin tositoimiin päästiin vasta eilen torstaina. Aamu alkoi pohjahiekan pesemisellä. Suunnilleen 35 kg puhallushiekkaa pienissä erissä pestynä vaati pari tuntia, mutta lopputuloksena oli varsin näppärä pohja.

Alimpaan kolmannekseen sekoitin Tetra InitialSticks -pohjalannoiterakeita. Jahka hiekat oli saatu altaaseen, oli aika Helsingin Akvaariokeskuksesta haettujen komeiden juurakoiden pesulle. Huuhtelun jälkeen päästiin sisustamaan. Akvaarion sisustus koostuu pelkästään kasveista ja juurakoista. Ajatuksena on, etten laita akvaarioon yhtäkään kiveä. Voi olla, että suunnitelma muuttuu matkan varrella...[img_assist|nid=39|link=popup|align=right|width=0|height=]

Täytin akvaarion suurin piirtein puolilleen ennen tekniikan asentamista. Ulkosuodattimen osalta en ollut tyytyväinen mukana tulleeseen ruiskutusputkeen, vaan annoin paluuvirtauksen tulla suoraan letkusta. Mielestäni lopputulos oli onnistuneempi näin, sillä virtaus kiersi paremmin koko akvaarion. Tiheän suodatinvanun jätin kokonaan pois suodattimesta. Lämmittimen asennuksen jälkeen täytin akvaarion kokonaan vedellä ennen teknisten laitteiden käynnistämistä. Tässä yhteydessä lisäsin akvaarioon litkut (Tetran AquaSafe, PlantaMin ja ToruMin).

Jahka akvaarion lämpötila oli tasaantunut 26 asteeseen, lisäsin 4 kapselia Tetra Bactozymiä suodattimeen ja hetken päästä 200 ml Tetra Startsafea suoraan veteen. Mittasin vesiarvot saman tien ja myöhemmin illalla uudestaan.

Tänä aamuna havaitsin nitriittiarvon laskeneen eilisestä. Ilmeisesti bakteeritoiminta tosiaan alkaa nopeasti. Kalat eivät silti ole vielä tulossa, vaan odotan niiden kanssa turvallisesti ensi viikkoon. Tällä välin on tyydyttävä vesiarvojen mittailuun ja kasvien mukana tulleiden kahden kierteissarvikotilon touhuamiseen.

[img_assist|nid=36|title=Lopputulos|desc=Tässä allas heti täytön jälkeen, ennen turveuutteen ja StartSafen lisäämistä. Vedessä leijuu vielä monenlaista pientä irtoroskaa, kuten kasvien lehtiä. Olen varsin tyytyväinen lopputulokseen enkä malta odottaa, miltä allas näyttää kasvien hieman kasvettua ja kalojen kotiuduttua!|link=none|align=center|width=400|height=300]

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <img>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista