Mihin rasborat hävisivät?

Kalaston suunnitteluun on käytetty tovi jos toinenkin. Ideoita on ollut monia, samoin kuin toivottuja kalalajeja. Olen pitänyt selvänä sitä, että vaikken biotooppiin pyrikään, on kokonaisuuden oltava edes suunnilleen uskottava sikäli, että lajit ovat samoilta alueilta vaikkeivät samassa joessa asuisikaan. Lopullinen päätös on rihmakala-akvaario, jossa pienten rihmakalojen ohessa elävät pienet nuoliaiset ja rasborat.

Allas on nyt kypsynyt pari viikkoa. Aloitus tehtiin Tetran SafeStartilla ja kolmen päivän välein lisätyllä Bactozymillä. Lisäksi sirottelin hieman kalanruokaa. Eilisissä vesitesteissä huomasin nitraatin pudonneen tyystin nollille, joten illalla oli aika hankkia akvaarion ensimmäiset viralliset asukkaat. Toistaiseksi akvaariossa on elänyt vain muutama salamatkustajana tullut kotilo.

Helsingin akvaariokeskuksesta mukaan tarttui parikymmentä hehkurasboraa. Alle parisenttisten sinttien määrä olisi saanut olla reilusti suurempikin, mutta kolmen euron kappalehinta rajoitti hieman mahdollisuuksia. Täytyy hankkia lisää myöhemmin.

Kotiutus tehtiin oppikirjojen mukaan ja pirteän näköiset pikku otukset pääsivät tutkimaan uutta kotiaan. Mistään parvesta oli turha puhua, jokainen sintti näytti uivan itsekseen ja tutkivan paikkoja enintään yhden kaverin kanssa.

Tänä aamuna tutkiessani akvaariota ennen valojen syttymistä ihmettelin, kuinka kaloja ei tuntunut löytyvän laisinkaan. Mietin, että parvikokoa täytyy tosissaan kasvattaa, kun 21 yksilön parvi häviää sisustukseen.

Valojen sytyttämisen jälkeen tilanne oli entistä hämmentävämpi. Akvaariosta löytyi 8 hehkurasboraa, joista yksi oli huonovointisen näköinen: uintiliike oli hoippuvaa ja kala oli tähän virran vietävänä. Seitsemän muuta yksilöä kulki yhtenä parvena ympäri akvaariota. 13 yksilöä ei kuitenkaan näkynyt missään. 13! Yritin paikallistaa ruumiita, mutta niitäkään ei näkynyt.

Muistin jonkun tuskastelleen Aqua-webissä poikasten joutumista ulkosuodattimeen, ja niin iso mies konttasi taskulampun kanssa tutkimaan ulkosuodatinta. Alakammiossa näkyikin liikettä, joten ei kun suodatin irti ja ongelle. Lyhyen kalastustuokion jälkeen 13 kalaa ui jälleen altaassa. Ilmeisesti yön pimeydessä kalat eivät olleet osanneet väistää suodattimen imusiivilää. Hämmentävää oli sekin, että silmämääräisesti arvioituna kalojen ei olisi pitänyt edes mahtua siivilän raoista.

Sairaan yksilön kohtalo ei ollut niin ruusuinen. Akvaariokeskuksen ohjeiden mukaan annoin pari tuntia toipumisaikaa ennen lopettamista. Ensimmäinen akvaarioharrastukseni uhri tuli saman tien. Syytä ei saatu ainakaan toistaiseksi selville. Akvaariokeskuksen Petri epäili kuljetuksessa, kiinniotossa tai kotiutuksessa syntynyttä sisäelinvauriota. Ainakaan toistaiseksi muissa kaloissa ei näy mitään oireita, joten toivotaan, ettei kyse ole ainakaan tarttuvasta taudista.