Kutupuuhissa

Hunajarihmakalat kutivat tänään.

Uroksen käytös on viime aikoina osoittanut selviä kutuhalukkuuden merkkejä. Herra on ollut kuin musteeseen dipattu, kuplapesiä on rakenneltu tiuhaan ja naaraat ovat saaneet äkkilähdön jos ovat uskaltautuneet liian lähelle. Olen ollut hyvin varovainen akvaarion huollon kanssa viime päivinä, koska olen yrittänyt välttää uroksen pesän rikkoutumisen, mutta toissailtana oli jo pakko lisätä korvausvettä, vaikkei varsinaista vedenvaihtoa tekisikään. Vedenvaihdolla ei sinällään ole kiirettä, sillä nitraattitesti vedenvaihtojen yhteydessä on näyttänyt tasaista nollaa. Nitraattihan on se aine, jota ennen kaikkea vedenvaihdoilla yritetään poistaa akvaariosta. Korvausveden lisääminen kuitenkin rikkoi vaivalla rakennetun kuplapesän. Tuloksena oli se, että uros vaikutti entistäkin kärttyisemmältä ja 250 litran akvaario tuntui vain vaivoin riittävän uroksen ajojahdille. Huomionarvoista on kuitenkin se, että uroksen aggressiot tuntuivat rajoittuvan ainoastaan oman lajin naaraisiin; tuli- ja korurihmakalat häädettiin ainoastaan, jos nämä tulivat aivan likelle kulloistakin suunniteltua kuplapesän paikkaa. Rasborat ja kärsänuoliaiset sen sijaan saivat uida aivan vapaasti.

Korvausvesiepisodin jälkeen ja vielä eilen koiras rakenteli kahtakin eri pesää, joista kummastakaan ei tosin näyttänyt tulevan juuri mitään. Suurempi kiinnostuksen aihe tuntui olevan ruoan etsintä ja hunajarihmatyttöjen jahtaaminen. Pesistä puhkesi ja karkasi suunnilleen yhtä paljon kuplia kuin koiras viitsi puhallella. Hauskaksi asian tekee se, että pinnan virtaus riittää juuri ja juuri pitämään bakteerikalvon poissa.

Tänä aamuna tuomitsin kutuyritykset epäonnistuneiksi ja ryhdyin huoltamaan akvaariota. Karsin kasveja, leikkasin pahiten levääntyneet lehdet pois ja keräsin irtoroskat talteen. Vettä en vielä halunnut vaihtaa, koska olin toiveikas kutemisen suhteen. Tämä oli ihan hyvä ratkaisu, sillä kun siirryin karsimaan salavavesitähdikkejä akvaarion oikeasta reunasta, hunajarihmakoiras hyökkäsi käsieni kimppuun. Tällöin huomasin, että uros oli ryhtynyt valmistamaan uutta, joskin aivan säälittävän kokoista pesää lämmittimen ja sisäsuodattimen johtojen ympärille aivan akvaarion takakulmaan. Karsin kasvit loppuun ja istahdin odottelemaan. Uroksen käytös oli nyt erilainen kuin aiempina päivinä; ennen se on haahuillut ympäri akvaariota kesken pesävalmisteluiden, mutta nyt se pysytteli tiukasti pesän lähellä, mitä nyt välillä ajoi hunajanaaraat pois.

Puoliltapäivin toinen naaraista kelpuutettiin pesän lähelle, jossa kutu tapahtui. Pakko sanoa, etten olisi ikinä uskonut kalan taipuvan niin mutkalle kuin koiras taipui! Tosin tuo taitaa olla melko yleinen kommentti, kun rihmakalojen kutua todistetaan ensimmäistä kertaa. Koiras kietoutui naaraan ympärille ja käänsi naaraan kyljelleen. Hetken aikaa paikallaan oltuaan naaras purskautti kasan mätimunia, jotka koiras keräsi ja ohjasi kuplapesään. Huvittavaa oli, että kutemisvaiheessa kuplapesä oli ehkä viiden kuplan levyinen. Lähinnä siitä tuli mieleen vanha fraasi "ajatus on tärkein". Nyt koko iltapäivän kuplapesää onkin sitten kasvateltu entistä suuremmalla tarmolla. Koiras vahtii pesää tunnollisesti, nyt kaikki kalat, rasborat mukaanlukien, ajetaan heti pois pesän luota kuljeksimasta. Saapa nähdä, miten kudun kanssa käy. Ainakin toistaiseksi näyttää lupaavalta, vaikka olikin ensikertalaiset kyseessä.