Kaldoaivi 2009

Kaldoaivin erämaahan suuntautunut reissu oli Puskapartiolaiset ry -partiolippukunnan ensimmäinen varsinainen vaellus. Yksittäiset lippukuntalaiset ovat kyllä vaeltaneet aiemminkin, mutta tämä vaellus oli ensimmäinen koko lippukunnalle avoin reissu. Matkaajia oli kuusi, mistä muodostui kätevästi kaksi telttakuntaa.

Reissun alkuperäisenä suunnitelmana oli kävellä Kenestuvalta Kalddoaivin kautta Näätämöön, mutta kesken vaelluksen reittisuunnitelmaa jouduttiin muuttamaan, koska alkuperäinen suunnitelma oli liian kunnianhimoinen maaston hankalakulkuisuuteen nähden.

La 25.7.2009

Huonosti nukutun junayön jälkeen matka jatkui linja-autolla Ivaloon ja edelleen Kenestuvalle. Päätin, etten enää ikinä matkusta yöjunan istumapaikoilla tätä matkaa. En ymmärrä, miksi yöjunien istumapaikkavaunut sijoitetaan ravintolavaunun ja makuuvaunujen väliin ja tupakointipaikallinen vaunu vielä ravintolavaunun perään.

Jäimme bussista Kenestuvan kohdalla, Kevon reitin lähtöpaikalle. Reitin pysäköintialueella teimme viime hetken pakkaamiset ja muut tarvittavat alkuvalmistelut. Totesimme myös, että jäimme bussista turhan aikaisin, kun suunitelmana oli lähteä maastoon Kevojärven eteläkärjen kohdalta. Kenesjärven itäpuoli ei näyttänyt kovin houkuttelevalta maastolta, joten lähdimme kävelemään Kenesjärven länsipuolella tienvartta pohjoiseen. Nelostien ylitettyä Utsjoen Keneskosken jälkeen pysähdyimme hetkeksi nelostien levähdysalueelle, hätäisimmät käyttivät hyödykseen levähdysalueen käymälää. Tämän jälkeen jätimme tien taaksemme ja suuntasimme itään. Jo ensimmäinen nousu poluttomassa maastossa kävi voimille, mikä voitaneen laittaa alkukankeuden piikkiin. Etenimme ensin poluttomassa maastossa ja sittemmin mönkijäuraa pitkin.

Nopeasti kävi selväksi, ettei hyttysistä olisi pulaa. Vuolimus Cieskuljávrin rannasta löysimme tuulisen paikan, jossa pystyimme syömään päivällistä hyttysten suuremmin häiritsemättä. Ruokailun jälkeen jatkoimme matkaa kohti Stuorra Skállovárria ja katselimme, kuinka aurinko alkoi jo painua horisonttiin. Kesä oli jo sen verran pitkällä, että aurinko laskisi keskellä yötä kokonaan, mutta pimeää ei tulisi missään vaiheessa. Kiirehdimme eteenpäin, jotta ehtisimme mahdollisimman pitkälle ennen kuin olisi tarpeen leiriytyä. Saavutimme erämaan rajalla kulkevan voimalinjan, jonka ympäristöön oli valitettavasti jäänyt jälkiä sen pystyttämisajoista, mm. kaapelinpätkiä.

Tarkoituksena oli kiivetä Stuorra Skallovarrin huipulle ja leiriytyä johonkin sen itäpuolelle, mutta koska ilma alkoi selvästi viilentyä ja sumuakin nousi, päivän etapiksi valittiin notko Stuorra Skallovarrin länsipuolella. Riittävän tasaisen leiripaikan löytäminen oli jo itsessään haastavaa puhumattakaan telttojen pystyttämisestä reippaassa tuulessa. Puuttomassa maastossa tuulensuojaa ei juuri ollut tarjolla. Osa lähti etsimään vettä samalla kun muut, minä mukaanlukien, jäimme pystyttämään telttoja. Lämmittävän iltapalan jälkeen vetäydyimme väsyneinä nukkumaan ja pohdimme, millainen sää olisi seuraavana päivänä.

Su 26.7.2009

Aamu valkeni aurinkoisena ja tuulisena. Nousimme Petterin kanssa yhdeksän aikoihin, mutta muut nukkuivat (lähes) puoleenpäivään. Kävin loppujen nukkuessa vielä tiedustelemassa etenemissuuntaamme ja löysin puron, josta saisimme juomakelpoista vettä. Huvittavaa oli myös, että kävelemällä muutaman sata metriä eteenpäin olisimme luultavasti löytäneet huomattavasti tasaisempia leiripaikkoja; kukaan ei vain tainnut edellisiltana käydä juuri sillä suunnalla.

Loppujen heräillessä taivalla oli jo pilviä. Ennen kuin saimme teltat purettua ja pääsimme liikkeelle, kello oli jo kahden tietämillä. Osa täydensi vesileilejään aiemmin havaitsemassani purossa ja jatkoimme koilliseen. Pidimme taukoa mukavalla hiekkarinteellä auringon jälleen paistaessa ja suuntasimme kohti Máttimus Bállovárria, jossa ylitimme poroaidan. Aidasta päätellen emme olleet ainoat, jotka olivat ylittäneet aidan kyseisessä kohdassa.

Matka jatkui suon yli Gaskkamus Bállovárrille. Pitäessämme lyhyen huilaustauon suon ylityksen jälkeen näimme, kuinka suon toisella puolella, jolla olimme juuri itsekin olleet, tallusti kahden aikuisen ja kahden lapsen seurue. Samoihin aikoihin alkoi sataa vähän vettä, joten päätimme jatkaa matkaa. Kiersimme vaaraa eteläpuolitse suota myötäillen. Vaaran rinteellä kulkusuunnassamme oli kartan mukaan kammi, jota yritimme hetken etsiskellä tuloksetta. Ylitimme Bállovárjohkan kuivahkosta kohdasta. Laittaessamme kenkiä ylityksen jälkeen sade, joka oli välissä hieman laantunut, yltyi. Kuljimme märässä maastossa Lohkkejávrin eteläpuolitse kohti Vetsijokea.

Tavoitteenamme oli päästä Haltevarrille ja leiriytyä sen rinteille, mutta sateen ja hidaskulkuisten soiden vuoksi jäimme yöksi jo Vetsijoen länsipuolelle, alle kilometrin päähän joesta. Asiaa ei edesauttanut myöskään lähdön viivästyminen. Koska päivä oli jäänyt lähes 10 km aiottua lyhyemmäksi, muokkasimme reittiämme hieman suoremmaksi, sillä alkuperäinen suunnitelma alkoi näyttää maaston vaativuuteen nähden turhan haastavalta. Löysimme suhteellisen hyvän telttapaikan, ja Petterin johdolla sytytimme nuotion ja pystytimme teltat. Myös sade loppui, joten pääsimme kuivattelemaan hyvin kostuneita vaatteitamme nuotion lämmössä. Lisäksi Markuksen syntymäpäivän johdosta syötiin lettuja, jotka tosin eivät onnistuneet aivan odotetulla tavalla. Nukkumaan käytäessä päätimme pelata hieman vesihenkistä uhkapeliä jättämällä vielä märät vaatteet ulos kuivumaan. Aamulla ne olisivat joko kuivat, tai sateen vuoksi yhtä märät kuin illallakin.

Ma 27.7.2009

Heräsimme puoli kymmenen aikoihin. Sää oli eilistä parempi, sillä tuuli oli taas yltynyt ja taivasta peitti epätasainen pilvipeite. Ulos jättämämme vaatteet olivat selvästi iltaa kuivemmat, joten päättelimme, ettei yölläkään ollut satanut. Vaikka herätys oli selvästi edellisaamua aikaisempi, liikkelle emme päässeet juurikaan aiemmin. Kävelimme lyhyehkön matkan Vetsijoelle, alitimme poroaidan ja löysimme nopeasti hyvältä vaikuttavan ylityspaikan. Auringon pilkahdus sai monet peseytymään vielä ylityksen jälkeen, ja näimmepä vastarannalla, jolta olimme hetkeä aiemmin tulleet yli, ilmeisesti kalastamassa olevan kaksikon. Ylitykseen meni melko kauan, mutta lopulta lähdimme koilliseen kohti Háltevárria.

Melko pian Vetsijoen jälkeen maastossa alkoi näkyä merkkejä tunturimittarin tuhoista, ja kohta koivikko ympärillä oli täysin kuollutta. Kaikki monivuotinen kasvillisuus näytti olevan kuollutta ja maisema muistuttikin lähinnä myöhäissyksyä, vaikka vielä olikin selvästi kesä. Aavemaista maisemaa riitti kilometrikaupalla, kun kävelimme ylös kohti Háltevárria. Söimme lounaan sen rinteillä ihaillen laaksossa välkehtivää Sorrejávria. Sää oli taas pilvinen, mutta sadetta ei näkynyt. Lounaan jälkeen matka jatkui ylöspäin ja lähellä vaaran huippua löysimme lähteen. Vesipullojen täytön jälkeen jatkoimme itään ylänköä pitkin.

Parin suoylityksen jälkeen leiriydyimme Bajánvaddan länsipuolelle. Leiripaikka oli komea, sillä yövyimme aivan tasaisessa, hiekkaisessa kanervikossa, ja lähellä mutkitteli pieni, mutta vuolasvirtainen puro. Vaikka olimmekin suojassa tuulelta, hyttysiä ei ollut lainkaan. Kalastuskokeilun perusteella purossa oli paljon tammukkaa, mutta alamittaisina ne jäivät vesistöön. Sen sijaan vavan onnistuin rikkomaan. Vetäydyimme telttoihin ja vaelluspäiväkirjaa kirjoittaessani kuuntelin, kuinka sade alkoi ropista teltan kattoon.

Ti 28.7.2009

Yöllä satoi rankasti. Pahimmillaan heräsin niin kovaan sateeseen, että ropinan sijaan kuului tasainen kohina, joka kuulosti lähinnä kosken pauhulta. Aamulla sade oli laantunut pieneksi tihkuksi ja teltta-aamupalan jälkeen loppui kokonaan. Lähdimme kiipeämään itään yli Bajánvaddan, jonka toisella puolella jo tutuksi käyneellä tyylillä ylitimme soita. Suuntana oli itä, kohti Guottetoaivia (Uhtsib Kalddoaivia). Pidimme lounastauon Guottetoaivin juurella, ja taukopaikan viereisestä purosta olisi voinut onkia alamittaista taimenta mielin määrin. Kyseessä oli varmaankin jälleen purotaimenkanta, joten alueen kalastusluvan perusteella kanta saattoi hyvinkin olla koskematon. Hivenen hassua, ettei suurimmasta osasta vesistöjä voine lainkaan saada luvat täyttävää kalaa. Toisaalta muuten kävisi luultavasti niin, että päivämatkan päässä asutuksesta purot ja joet kalastettaisiin tyhjäksi taimenen poikasista tammukkana.

Lounaan jälkeen kiipesimme Kalddoaivia ylös. Näkyvyys oli onneton ja päätimme jättää varsinaisen huipun väliin, koska maisemallista arvoa ei juurikaan ollut tarjolla. Puhelimet kuitenkin kuuluivat, ja tiedustelimme kotipuolesta majoitusvaihtoehtoja viimeiseksi yöksi ennen kotimatkaa. Ylhäällä istuessamme päätimme vielä muuttaa reittiä niin, että emme suuntaa lainkaan Näätämöön, vaan otamme maaliksi Nuorgamin. Käytännössä tämä oli pakko, sillä olisimme luultavasti tarvinneet pari lisäpäivää, jos olisimme suunnanneet etelään. Etenemisemme oli ollut osin maastosta ja osin omasta päiväohjelmastammekin johtuen hitaampaa kuin ennakoimme, mutta toisaalta pääasianahan oli erämaasta nauttiminen. Vielä ennen laskeutumista Ossi selvitti puhelimitse linja-autoyhteydet Nuorgamista Ivaloon ja Rovaniemelle. Tämän jälkeen lähdimme laskeutumaan alaspäin ja otimme suunnan kohti Hávgajávria. Laskeutuessamme näkyvyys alkoi jälleen parantua ja pilvipeite alkoi ohentua. Alava maa oli miellyttävää kulkea ja tasangolla näimme paljon poroja. Alueella näimme ilmeisesti muutaman vuoden takaisia tunturimittarituhoja, sillä etenkin Hávgajávria lähestyessämme maassa oli lähinnä pystyyn lahonneita koivunrunkoja, eläviä puita oli hyvin vähän. Saavutimme Hávgájavrin melko nopeasti ja ehdimme nähdä auringonkin paistavan.

Majoituimme Havgajavrin länsipuolisille rinteille. Leiripaikka oli mukavasti notkossa hieman suojassa tuulelta, mutta kuitenkin niin paljon ympäristöä korkeammalla, ettei hyttysistä ollut juuri riesaa. Näköalassakaan ei ollut moittimista, sillä edessä alapuolellamme aukesi Hávgajávri rantoineen ja ympäristöineen. Kävin järvellä kalassa Iikan kanssa, eikä vaadittu montaakaan heittoa sen havaitsemiseen, että järvessä oli paljon haukia.  Otimme ylös parikiloisen, jonka Petteri ja Iikka paistoivat nuotiolla. Soitin kotiin, ja tietojen pohjalta päätimme mennä perjantaina Nuorgamiin ja linja-autolla yöksi Saariselälle. Vaatimuksena olisi vain se, että tosiaan ehtisimme perjantaiksi Nuorgamiin. Vaikka matka ei periaatteessa ollut kovin pitkä, olimme huomanneet, että maasto ei ollut kaikille seurueessamme kovin helppokulkuista. Kävin vielä illalla kokeilemassa kalaonnea lähistön pienemmistä lammista, tosin huonolla menestyksellä. Palatessani leiriin illan hämärtyessä pääsimme vielä todistamaan komeaa maisemaa, kun laakso edessämme peittyi sumuun.

Ke 29.7.2009

Vaikka olimme leiriytyneet jo hyvissä ajoin, onnistuimme venyttämään lähtömme toistaiseksi myöhäisimmäksi. Pääsimme liikkeelle samoihin aikoihin kuin sunnuntaiaamuna. Aamu itsessään alkoi niin kovin tutusti sateella. Teltta-aamupalan jälkeen pakkasimme tavarat, ja lähdimme luoteeseen. Ylitimme Gálddasjohkan mielenkiintoisella tavalla suuren kiven ja koivun avustuksella Issátsuohpásista ehkä kilometrin verran pohjoiseen. Jatkoimme luoteeseen kiiveten rinteen yli Luovosvarjohkalle, jossa lounastimme. Jälleen kerran testasin joen kalaisuutta. Tuloksena oli paljon vapautettuja tammukoita, mutta mitään mitat täyttävää ei näkynyt.

Lounaan syötyämme kiipesimme Uhcaskáidin yli ja Goarvevárrin länsipuolella olevalle mäelle. Otimme muutaman joukkopotretin suurehkolla kivellä ennen kuin jatkoimme pohjoiseen Lovttajohkalle, jonka varressa aioimme yöpyä. Eteläpuolinen ranta näytti todella kiviseltä ja epäilimme, löytäisimmekö sopivaa telttapaikkaa laisinkaan.  Ylitimme Lovttajohkan, ja toisella puolella löysimme lyhyen etsinnän jälkeen tasaista hiekkamaastoa, johon saimme helposti teltat. Sytytimme nuotion ja nautiskelimme kauniista säästä. Kävin kokeilemassa kalaonnea tästäkin joesta, mutta tammukkaa kummempaa ei näkynyt.

Päivämatka oli ollut lyhyt, vain kymmenisen kilometriä, ja päivä oli muutenkin harvinaisen rento, joten aloimme kutsua sitä perseilypäiväksi. Leirissä mietiskelimme, että seuraavasta päivästä kuitenkin olisi perseily kaukana, sillä Nuorgamiin oli linnuntietäkin vielä 16 km, josta huomenna tulisi edetä yli 10 km. Tallusteltavaa on siis vielä. Istuimme nuotiolla, tutkimme viikon kuvasaaliita ja valmistauduimme viimeiseen täyteen vaelluspäivään kirkkaan taivaan alla.

To 30.7.2009

Päivä valkeni suhteellisen hyvässä säässä. Vaikka tuuli olikin melko navakka, ei sadetta enää ollut. Illalla paistanut aurinko oli tosin kadonnut pilviverhon taakse. Aamupalan, pakkaamisen ja juomapullojen täytön jälkeen lähdimme kävelemään Lovttajohkaa alavirtaan. Suunnitelma päivän reitistä oli vielä vähän avoin, sillä emme olleet aivan varmoja, mihin menisimme viimeiseksi yöksi ja mikä olisi reittivalintamme. Lähdimme kävelemään Lovttajohkaa alavirtaan. Pidimme tauon paikalla, jossa Lovttajohka kulki syvässä jokilaaksossa jyrkkien töyräiden juurella. Näkymä ylhäältä oli komea, joskaan kukaan ei viitsinyt lähteä kokeilemaan alas kiipeämistä. Vettä täytyisi etsiä muualta.

Tauon jälkeen seurasimme Lovttajohkaa voimalinjalle saakka ja lähdimme seuraamaan voimalinjaa pohjoista kohti. Reittivalinnan ongelmana tosin oli, että voimalinjan orjallinen seuraaminen muistutti lähinnä intervalliharjoitusta jatkuvine ylä- ja alamäkineen. Voimalinjan juurelle oli muodostunut selkeä polku, jota pitkin pääsi kuitenkin suhteellisen hyvin kulkemaan eksymättä. Toisaalta tämä johti ensimmäisen kerran reissun aikana porukkamme selvään hajoamiseen, kun pari seurueen jäsentä sai hyvän vaihteen päälle ja katosi pian näkyvistä edessämme. Me muut päätimme, että Pulmankijärventielle suuntaamisen sijaan kävelisimmekin Guovzavárrin ja Láddelasvárrin yli Skáidejávrin kodalle, kunhan saisimme viestin etujoukolle.

Markus pysähtyikin odottamaan meitä rantaan, ja Anssille viesti saatiin kerrottua puhelimitse. Ruokailimme vielä voimalinjan alla paikalla, jossa Anssi oli odottanut meitä (kuulemma lähes tunnin - olimmeko me huomaamattamme madelleet vai oliko Anssi harjoitellut reppujuoksua, jäi hämärän peittoon) jossa tosin oli melko paljon hyttysiä. Testasimme myös puhelimen kuuluvuutta, ja saimmekin yhteyden kotipuoleen. Emme olleet varmoja, näimmekö jo Pulmankijärventien etäällä.

Ruokailun jälkeen hylkäsimme voimalinjan ja kiipesimme Guovzavárrin yli ja edelleen Láddelasvárrille. Kävelimme Geadgejávrin itäpuolta ja yritimme löytää Heikovárrin rinteelle merkityn polun. Polkua ei näkynyt, mutta Skáidejávri näkyi jo ja suuntasimme sen itärantoja kohden. Pian aloimme jo erottaa sen rannalla olevan kodan; avoimessa maastossa muodot erottuivat yllättävänkin hyvin. Pian alkoi myös erottua muita muotoja, ja havaitsimme, että kodalla oli muitakin. Illan jo alkaessa hämärtää saavuimme kodalle, ja selvisi, että kodalla olleet pari kalamiestä olivat vielä aikeissa jatkaa matkaa. Lähes samaan aikaan kanssamme kodalle saapui myös kolmen hengen seurue, jotka olivat tulleet Nuorgamista testaamaan järvien kalaisuutta. He lähtivät vielä yöksi takaisin Nuorgamiin. Koetin kalastella järvellä, mutta tulokset jäivät laihoiksi. Palasin kodalle, jonka muut olivat jo lämmittäneet ja olivat juuri lähdössä uimaan. Vesi oli hyisen kylmää, mutta päätin itsekin käydä peseytymässä edes sen verran, että tohtisi ihmisten ilmoille. Ennen nukkumaanmenoa teimme vielä runsaan aterian jäljellä olevista muonista. Mitäänhän ei kannattanut kantaa kotiin, joten söimme runsaan aterian. Petteri ja Ossi päättivät käydä Norjan puolella aamulla, kun raja oli niin lähellä. He lähtisivät aamulla muita aiemmin ja kävisivät rajan toisella puolen tietä pitkin. Me muut päätimme jättää ulkomaan matkan väliin, joten lähtisimme liikkeelle myöhemmin aamulla.

Pe 31.7.2009

Petteri ja Ossi lähtivät aamulla aikaisin, eivätkä edes syöneet aamupuuroa. Sovimme, että soittelisimme kun saavumme Nuorgamiin ja vastaavasti Petteri ja Ossi ilmoittaisivat, jos havaitsisivat reitin varrella jotain erityistä. Me muut jäimme vielä hetkeksi nukkumaan. Herätyksen jälkeen teimme aamupuurot, tiskasimme, pakkasimme, siivoimme kodan ja teimme reilusti polttopuita seuraavia varten. Pääsimme lähtemään jo reilusti ennen laskemaamme ehdotonta takarajaa. Olin ainoa kartallinen tässä joukossa, joten liikuimme tiiviisti yhtenä joukkona. Näkyvyys oli huono, sillä sumua oli paljon.

Nopeasti kävi selväksi, että karttaa ei enää juuri tarvittaisi. Kodalta lähti paalutettu polku, jota seurasimme ja ohitimme jonkinlaisen muistomerkinkin. Saavuimme yllättävänkin nopeasti maantielle ja lähdimme talsimaan asvaltoitua tietä kohti Nuorgamia. Maantie oli luonnollisesti helppokulkuista, eikä mennyt kauaakaan, kun Tenojoen laakso alkoi erottua sumun seasta. Saavuimme kylään niin aikaisin, etteivät paikalliset kahvilat tai kaupat olleet vielä aukikaan. Soitimme edeltä lähteneelle kaksikolle, jotka olivat palaamassa rajalta. Odottelimme aikamme ulkona ennen ensimmäisen kahvilan aukeamista, johon jälleen kuusihenkinen joukkomme meni maistamaan ylihintaisia, mutta niin kovin herkullisia sivilisaation tuotoksia.

Kahvien, korttien ja kauppareissun jälkeen pääsimmekin lyhyen odottelun jälkeen linja-autoon, joka vei meidät Ivaloon ja edelleen Saariselälle, josta olimme varanneet yösijan. Hauskana yksityiskohtana kuljettaja oli sama, joka oli kyydinnyt meidät toiseenkin suuntaan. Saariselällä saunoimme, kävimme kaupassa ja syömässä ja yövyimme makuualustoja huomattavasti pehmeämmissä sängyissä ennen seuraavan päivän matkaa kohti Rovaniemeä ja junamatkaa Helsinkiin.